Arca Fabulorum - Tarina-arkku

Tervetuloa seikkailulle blogiini! Täällä skaala on niin laaja, että löytyy asiaa ihan kaikkialta! Aina esim. kirjoja rakastanut olen, sillä ne avavaat niin monet ovet! Oi tapoja, oi kulttuuria ja historiaa, joita kirjallisuudesta ja hyvistä leffoista tai sarjoista saa! ... Arca Fabulorum - Tarina-arkku, täynnä tarinoita ja pursullaan ideoita.
-peace & love, and respect to you all-

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Hemmetin surkeaa vampyyri-draamaa!

Tämä postaus jäi aikoinaan surun jalkoihin, mutta nyt on ehkä lopultakin sopiva aika julkaista sekin... Eli reilu vuosi sitten katsoimme yhdessä mieheni kanssa tuon toisen osan Twilight-saagaa nimieltä New Moon, joka on tehty vuonna 2009, Stephenie Meyerin Uusikuu (2006) nimisestä kirjasta. Tämä oli viimeinen "Kirja vs. leffa"-postaus, jota kirjoitin ennen kuin mieheni kuoli, eli ns. "viimeinen leffa, jonka katsoimme yhdessä."
Tämä uusi ja ihmeellinen "Twilight-innostukseni" alkoi, kun jouduin "ansaan" ollessani fysiatrisessa kuntoutuksessa, Helsingissä Validiassa, sillä siellä sattui nimittäin olemaan nuo Houkutus-sarjan kolme ensimmäistä osaa valmiiksi hyllyssä. Olin lähes kymmenen vuotta vältellyt kyseistä sarjaa, sillä sen kerran mitä olin aikoinaan yrittänyt katsoa sitä ensimmäistä Twilight-leffaa,se oli mielestäni sen verran huono, että vaikka yleisesti ottaen vampyyreista pidänkin, ajattelin ettei tämä sarja todellakaan ole minulle. 

Kuitenkin vuosien varrella olen monesti kuullut, että ne kirjat kannattaisi silti lukea ja olen sitä (salaa) miettinytkin. Joten sitten, kun olin kuntoutuksessa, en enää voinutkaan vastustaa kiusausta... ja sitten olinkin yhtäkkiä, ihan muutamissa päivissä lukenut ne kaikki kolme ensimmäistä osaa. Ja kun palasin kotiin, totesin miehelleni, että nyt meidän pitää sitten katsoa ne leffatkin, jotta voin kirjoittaa niistä Kirja vs. leffa-arvosteluja. Se oli sellaista kivaa pientä jekkua, mukamas pakottaa hänetkin katsomaan ne pätkät kanssani. Jekkua, johon hän naureskellen totesi:"Voi ei, oot sie nyt ihan tosissas?" Ja koska olin ja koska hän tuki minua aina kaikessa mitä tein, aloitimme pian leffojen katsomisen. 

Nyt jälkeenpäin voin vain todeta, siis Twilightien suhteen, että voi kun olisimme ehtineet katsoa ne loputkin. Nimittäin leffojen taso nousee kyllä kolmannen osan kohdalla, ja nyt hieman tutkittuani asiaa, olen huomannut, että lähes joka leffassa onkin ollut eri ohjaaja. Surprise! Ainoana poikkeuksena neljäs ja viides osa, mutta ne olivatkin molemmat neljännestä kirjasta. Neljäs kirja, Aamunkoi, on yhtä ymmärrettävästi tehty kahteen osaan kuin aikoinaan Harry Pottereiden seitsemäs kirja Kuoleman varjelukset. Sillä jos ne olisi tungettu vain yhteen leffaan, olisi siinä ollut aivan liian paljon häppää ja railakasta meininkiä pariin tuntiin sisällettynä!
Näin siis silloin aloitimme katsomaan tätä Twilight-saagaa, ja koska ensimmäisen leffan taso oli sen verran matalalla, ei tämän toisen tarvinut paljoakaan parantaa ollakseen parempi, ja sitähän se oli... hieman. Kuitenkin sen verran vähän, ettei meillä ollut todellakaan kiire katsastamaan niitä seuraavia osia, mitä nyt jälkeen päin hieman harmittelen... Sillä en ymmärrä miten noistä kirjoista on voitu tehdä niin hienosti tehtyjä, mutta kuitenkin samalla täysin hönttejä ja pösilöitä elokuvia? Ja miksi ihmeessä, ainakin näistä kahdesta ensimmäisesta leffasta, on pitänyt jättää joitakin ihan pieniä, mutta tärkeitä yksityiskohtia pois, jotta elokuvista olisi saatu huomattavasti parempia ja helpommin kärryillä pysyttäviä? Tietysti ne jotka ovat lukeneet kirjat ymmärtävät ja muistavat missä mennään, mutta mieheni joutui aina välillä kysymään minulta, miksi tai mitä nyt tapahtuu ja niin olisin itsekin joutunut ellen olisi juuri lukenut kyseisiä kirjoja! Ja siksi se tosiaankin ihmetyttää, että miten näistä on sallittu tehdä tällaisia, vaikka kirjat olivatkin oikeasti ihan yllättävän hyviä. Enhän minä nyt muuten olisi niitä raamatun paksuisia opuksia lukenut!

BTW, oli jännä huomata silloin toista kirjaa lukiessani, että itselleni tuli jopa ihan ikävä Edwardia ja koko ajan toivon, että älä nyt vaan ota sitä susipoikaa, niin kuin mieheni Jacobia kutsui, vaan odotin Edwardin tulevan takaisin kuvioihin. Ja sitten Volturit, eli ne Italiassa asuvat vampyyrimaailman kuninkaalliset, joiden olin ajatellut kirjan perusteella olevan ihan kova juttu, ja että tämä toinen leffa voisikin olla varmaan jo ihan okei, kun Volturit tulevat kuvioihin, mutta ei. Leffassa hyppy Italiaan tuli jotenkin niin ettei sitä ehtinyt edes kunnolla tajuta missä mennään ja miksi. Kirjan lukeneena tietenkin tiesin mitä odottaa, mutta mieheni oli yhtäkkiä ihan ulapalla, että mitä nyt tapahtuu, missä ja miksi. Sillä Italiaan hyppäämisen syytä ei kummemmin elokuvassa edes mainittu. No okei, jossain alussa oli alle minuutin kohta, jossa Voltureista puhuttiin ja tavallaan kerrottiin miksi Edvard päätti lopussa lähteä Italiaan heitä tapaamaan. Mutta jos ei tiedä, että se on "elintärkeää" infoa, ei siihen olisi kiinnittänyt edes huomiota!
Joten kun olimme katsoneet tämän toisen osan, ei meillä ollut mikään kiire nähdä niitä loppuja. Vaikka tämä hieman paransikin siitä ensimmäisestä osasta, ei se vielä riittänyt herättämään sitä kipinää, jonka kirjat olivat tehneet. Vaikka jäinkin odottamaan kolmannelta osalta vielä enemmän ja toivoin, että se alkaisi olla jo lähempänä "katsottavaa", en viitsinyt painostaa miestäni liikaa, niin että olisimme edes heti seuraavalla viikollakaan pitäneet taas Twilight-iltaa. No nyt myöhemmin katsottuani kolmannen osan, voin onnekseni myöntää, että se todellakin myös oli hieman parempi. Sillä leffojen laatu vaikuttaa melkoisen reippaasti myös siihen, etten kehtaisi kovinkaan kovaan ääneen edes myöntää, että tykkäisin Twilightista. Pitää aina painottaa ja alleviivata, että siis niistä kirjoista, en leffoista. 

Arvosanaksi annan leffalle 2- ja kirjalle 4-. ...ja tällä kertaa arvosanoja oli ihan piece of cake antaa! BTW, IMDb:ssäkin leffa oli saanut  vain naurettavat 4,7/10. LOL!

Pääset lukemaan sarjan ensimmäisestä osasta kirjoittamani arvostelun tästä!

Kirja:
Stephenie Meyer: Uusikuu (2006)
Kustantanut: WSOY
Suomentanut: Tiina Ohinmaa
Sivumäärä: 455
Leffa:
New Moon (2009)
Ohjannut: Chris Weitz
Pääosissa: Kristen Stewart (Bella), Robert Pattinson (Edward), Taylor Lautner (Jacob)
Kesto: 2h 10 min

- peace & love, and respect to you all! - 

torstai 1. helmikuuta 2018

Vastaukset ihmiskunnan perimmäisiin kysymyksiin ovat vain yhden kirjan päässä!

“Mistä me tulemme? Mihin me olemme menossa?”

Viime vuonna, 2017, ilmestynyt Alku on viides Dan Brownilta tullut kirja, jossa seikkailee Harvardin yliopiston symbologi, professori Robert Langdon. Tällä kertaa kyseessä olivat ylläolevat ihmiskunnan kaksi suurinta perimmäistä kysymystä, ja uskokaa pois, se oli jännää! ...kyseinen proffahan tuli meille tutuksi vuonna 2003 (suomennos 2004), kun maailmanlaajuista vihaa ja suurta ihastusta herättänyt, uskonnollisia salaliittoteorioita sisältävä Da Vinci -koodi kirjaimellisesti räjäytti potin! Siitä tuli saman tien yksi maailman myydyimmistä kirjoista. Ja mikäs ihme se on, henkiset asiat kiinnostavat ihmisiä ja varsinkin, jos niihin liittyy salaliittoteorioita, me olemme kuin “täit tervassa!” Itse mukana pörräämässä!

Seuraavaksi, vuonna 2005, Brownin Enkelit ja demonit suomennettiin, vaikka kirja olikin julkaistu jenkeissä jo vuonna 2000. Sen jälkeen tulivat Kadonnutsymboli (2009) ja Inferno (2013), ja nyt sitten Alku. Kahdesta ensimmäisestä kirjastahan on tehty myös elokuvatkin, joiden pääosissa näyttelee Tom Hanks. Ne vain eivät kuitenkaan ole onnistuneet aivan niin hyvin, kun olisivat voineet. Mutta en syytä heitä, sillä ei varmaankaan ole aivan helppo kuvata Brownin kiihkeää juonta, joka on aina rakennettu useista pienistä, mutta elintärkeistä, yksityiskohdista! ...jotka Brown kuitenkin kirjoittaa kansankielellä.
Elokuvassa The Da Vinci Code näyttelevät ihana Audrey Tautou ja Tom Hanks.

Dan Brownin kirjat ovat tunnetusti täynnä salaliittoteorioita, mutta toisaalta, niissä myös oikeasti paljastetaan jonkin verran erilaisia asioita, uskonnosta politiikkaan. Monet asioista eivät välttämättä ole niin helposti suuren yleisön tiedossa, ja vaikka olisivatkin, Brown on Se, joka saa ne eloon! Kirjan alussa onkin taas muistutuksena seuraava teksti: “FAKTA: Tämän romaanin kaikki taiteeseen, arkkitehtuuriin, paikkoihin, tieteeseen ja uskonnollisiin organisaatioihin liittyvät seikat ovat todellisia.” Ja voin sanoa, että siinä on mies, joka tekee taustatyönsä ja rakentaa juonen pilkun tarkkaan, mutta niin mielenkiintoisesti ja selkeästi, että tällainen maallikkokin sen ymmärtää. Välillä onkin lähes vaikea erottaa fiktiota faktasta. 

Uskokaa tai älkää, mutta....

Tämän kertainen Robert Langdon-tarina oli vielä oikein erityisen kiinnostava, sillä olivathan kyseessä kaksi ihmiskunnan perimmäistä kysymystä, joita olemme “aina” miettineet, eli “Mistä me tulemme? Mihin me olemme menossa?”. Ja se mikä on hätkähdyttävää, niin kirja tosiaan antaa ainakin toiseen kysymyksistä aivan todenmukaisen, lähes aukottoman vastauksen. Uskokaa tai älkää, mutta niin se on. Lukekaa! Uskonnothan ovat vuosituhansia antaneen erilaisia vastauksia näihin kysymyksiin, ja eri kirkot ovat aika tiukkoina suojelemassa omia näkemyksiään. Joten kun Langdonin entinen oppilas kertoo löytäneensä vastaukset, jotka hän aikoo paljastaa koko maailmalle suorassa lähetyksessä, luo se melkoisesti jännitteitä eri yhteisöihin. Kunnioittaakseen entistä opettajaansa ja hyvää ystäväänsä, jolta hän oli monesti saanut innoitusta tutkimuksiinsa, tulevaisuudentutkija Edmond Kirch lähettää Langdonille kutsun lentolippuineen, Espanjaan, Bilbaon Guggenheim-museoon, jossa hän aikoo paljastustilaisuutensa pitää.
Espanjassa sijaitseva Bilbaon Guggenheim-museo.

Ja sitten mennään…kaikki mihin olet ikinä uskonutkin, tulee muuttumaan.

40-vuotias Edmond Kirch on saavuttanut aiemmilla keksinnöillään miljoonia ja hänen sanaansa luotetaan. Joten kun hän nyt lupaa löytäneensä vastaukset, jotka “tulevat muuttamaan tieteen kasvot ikuisiksi ajoiksi”, eivät kaikki tahot ole siitä innoissaan.  Ennen paljastusta maailmassa on vain muutamia, jotka ovat auttaneet tai edes tietävät tutkimuksesta ja siitä mitä Edmond on löytänyt. Joten kun hän saa uhkavaatimuksen vaieta löydöstään, hän päättää pyytää apua Langdonilta, joka ei kuitenkaan usko, että uhkausten takana olisi oikeita tekoja, tulivathan ne kuitenkin yhdeltä Espanjan vaikutusvaltaisimmalta ja näkyvimmältä mieheltä… Pian tilaisuus Guggenheim-museossa kuitenkin räjähtää käsiin ja Langdon joutuu pakenemaan henkensä uhalla, apunaan kuvankaunis museonjohtaja Ambra Vidal, sekä Edmondin luoma tekoäly Winston, joka on yllättävän inhimillinen, sillä siihen hänen luojansa oli häntä ohjannut… Yhdessä he pakenevat, mitä erikoisempia apuvälineitä käyttäen Barcelonaan, josta heidän tulisi löytää salaperäinen koodi, jotta he voivat julkaista Kirchin löydön maailman tietoon. Tehtävä ei ole mitenkään helppo, sillä vastassa heillä on niin aika, kuin korkean luokan valtaapitävät, sekä erikoisjoukkojen sotilaat… Lisäksi kirjan loppuratkaisut lyövät lukijaa ällikällä!

Monttu auki vieläkin.

Itse olen taas monttu auki, sillä kirja tosiaan antaa uskomattoman ymmärrettävän ja todellisen vastauksen ainakin toiseen kysymyksistä... ja Brown on taas kerran onnistunut kirjoittamaan kaiken niin, että se on helposti ymmärrettävää, pirun mielenkiintoista, että kiihkeää ja jännittävää. Jos ette aiemmin ole lukeneet hänen kirjojaan, on Alku hyvä esimerkki aloittaa, sillä kirjoja ei ole pakko lukea järjestyksessä, vaan jokainen on aina omanlaisensa, hyvin punottu, tarina, joka sisältää mytologioita, taidehistoriaa yms. mielenkiintoista kansankielellä kerrottuna...ja voin sanoa, että Dan Brown on yksi aikakautemme historiaan jäävistä kirjailijoista. Johan sen kertoo kirjojen uskomattomat myyntiluvutkin!

Dan Brown: Alku (2017)
Alkuteos: The Origin (2017)
Suomentanut: Jorma-Veikko Sappinen
Kustantanut: WSOY
Sivumäärä: 464


Liitteet: Kirjan kansikuva WSOY:n sivuilta, Da Vinci -koodi elokuvasta otettu kuva youtube.com ja Guggenheim-museon kuva museon omilta sivuilta.

- peace & love, and respect to you all -

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Vihaa ja rakkautta vampyyrien sisäoppilaitoksessa!

“Zoey Redbird, Yön tytär, nimeän sinut silmikseni ja korvikseni tämän päivän maailmassa, maailmassa jossa hyvä ja paha taistelevat löytääkseen tasapainon. [...] Mutta muista, pimeys ei aina tarkoita pahuutta, aivan kuin valokaan ei aina tuo vain hyvää.”
Näin vampyyrijumalat Nyks neuvoo kirjasarjan päähenkilöä, 16-vuotiasta Zoeya kirjan alussa. s. 53 
Yön talo-kirjasarjassa on taas “hieman” erilainen vampyyrimytologia, joka ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole lainkaan hullumpi! Noin kuukausi sitten aloitellessani tätä sarjaa, jonka ensimmäinen osa Merkitty ilmestyi suomeksi vuonna 2010, luulin sitä kuusi osaiseksi kirjasarjaksi, sillä niin olin kuullut. Mutta tähänäidin ja tyttären, eli P.C. Cast & Kristin Castin kirjoittamaan teinivampyyri-sarjaan syntyikin lopulta hulppeat 12 osaa. Nooo-o problem! ...kahdeksas osa oli kuitenkin lainassa kirjastosta, joten nyt olen siis jumissa ja odottelen sitä...no pakko myöntää, että ainakin pienellä jännityksellä ja kiinnostuksella. Ei ole yllätys, että jäin koukkuun, sillä yleensä kirjoilla ja kirjasarjoilla nyt vain on minuun sellainen vaikutus, että loppuun ne on luettava, jos niissä vain on yhtään sitä jotain! ...ja nyt teen sen ihan mielelläni, vaikka paikoitellen kirjan ns. “teinikieli” onkin mielestäni hieman yliampuvaa ja sen vuoksi jopa ärsyttävää! Mutta toisaalta, kun ajattelen sarjan kohderyhmää, näen sen tavallaan jopa pakolliseksi. Mutta silti liian usein söpöjen kundien hehkutus hottiksiksi meinaa olla jopa minullekin liikaa! ...kirjan kiitoksissa P.C. Cast kirjoittaakin, että “Haluan myös kiittää ihanaa tytärtäni Kristiniä sen varmistamisesta, että käytämme nuorten puhumaa kieltä. En olisi selvinnyt ilman sinua.” Ja ymmärrän sen hyvin. Kirjan takakansi kertoo tiivisti ja selkeästi maailmasta, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat, joten säästän sen vaivan itseltäni. LOL!
 
“Kun 16-vuotias Zoey tulee merkityksi, hänen on jätettävä tavallinen elämänsä ja muutettava Yön taloon, vampyyrien sisäoppilaitokseen. Siellä tulokkaan käyvät läpi muutoksen, ja niistä, jotka selviävät hengissä, tulee huikean karismaattisia vampyyreita.
Mutta Zoey ei ole tavallinen tulokas, vaan vampyyrijumalatar Nyksin merkitsemä ertyislahjakkuus, jonka poikkeavuus ei jää kenellekään epäselväksi - kiitos Zoeyn otsassa safiirinsinisenä hohtavan kuunsirpin. Uuteen elämään sopeutumista ei myöskään helpota ex-poikaystävän lähellä koettu outo, kiihkeä verenhimo…
Zoey kohtaa Yön talossa niin ystäviä, vihollisia kuin huumaavan uuden ihastuksen.”
(Takakansi)

Rakkautta, vihaa ja ennakkoluuloja.

Eli nyt vampyyrit elävät ihmisten parissa. Heistä tiedetään, mutta he eivät ole kauhistuttavia olentoja, vaan kadehdittavan kauniita ja monitaitoisia. Ja tietysti, lähes kuolemattomia! Vampyyriksi ei synnytä, eikä heiksi myöskään muututa puremalla tai jollain muulla perinteisellä keinolla, vaan heidät merkitään... Sarjan alussa, kirjan päähenkilö Zoey elää ihan perusteinin elämää, jonka vaikeimpina asioina ovat tyyliin geometria ja äidin miehestä, isäpällistä selviytyminen, kun hänet yhtäkkiä merkitään ja sysätään täysin uuteen elämään. Ennen Yön taloon muuttoaan jumalatar Nyks kuitenkin näyttäytyy Cherokee-intiaanien verta omaavalle Zoeylle ja kertoo, että on varannut hänelle varsin erityisen kohtalon, sekä poikkeukselliset kyvyt. Nyks muistuttaa: “U-we-tsi-a-ge-ya (tytär) Zoey Redbird, Yön tytär, nimeän sinut silmikseni ja korvikseni tämän päivän maailmassa, maailmassa jossa hyvä ja paha taistelevat löytääkseen tasapainon. [...] Mutta muista, pimeys ei aina tarkoita pahuutta, aivan kuin valokaan ei aina tuo vain hyvää.” Zoey on siis kaikkien aikojen tulokas! Vampyyritulokkaan rooli sopiikin hänelle hyvin ja Yön talosta hän löytää ensimmäistä kertaa oikean kodin, sekä uusia hyviä ja lojaaleja ystäviä, mutta myös korkean tason vihollisia. Sillä niin kuin Nyks lupaili, koulussa ei ole kaikki sitä miltä näyttää.

Tämä kirjasarja kertoo taas omanlaisensa tarun vampyyreiden syntytarinasta. Yön talo, vampyyreiden sisäoppilaitos ei ole lainkaan hullumpi idea. [Alert! Alert! Pieniä juonipaljastuksia!] Kirjasarjassa edetään hirveää vauhtia, joka on paikoitellen jo lähes epäinhimillistä. Vaikka Zoey onkin kaikkien aikojen tulokas, silti asiat tapahtuvat aivan liian nopeasti! Sillä jo pelkästään ensimmäisen kirjan tapahtumat mahtuvat pariin viikkoon, jonka aikana Zoey on kiipinyt koulun hierarkiassa jo korkeimmalle pallille, sekä saanut suurimmat voimat, jota kellään koskaan eläneellä vampyyrilla on ollut. Ja nyt seitsemännessä kirjassa aikaa on kulunut vain pari kuukautta, mutta takana on suuren luokan vihollisia ja isoja taisteluita, niin tässä maailmassa, kuin kuoleman jälkeisessäkin. Ensimmäiset viisi kirjaa on kirjoitettu pelkästään Zoeyn näkökulmasta, mutta kuudennessa tyyli muuttuu ja Zoeyn ystävätkin, niin kuin vihollisetkin, pääsevät kertomaan omat näkemyksensä tapahtumista.

Kaikesta ärsytyksestä huolimatta…

Pitää muistaa, että kyseessä on nuortenkirjasarja, sillä muuten siinä häiritsisi välillä jotkin ilmaisumuodot tai ihmisten käytös, joka aina välillä oli lähes typerää. Mutta kun muistelee omaa nuoruutta, niin (ikävä kyllä) sellaisia teinit ovat. Mielestäni idea vampyyrien sisäoppilaitoksesta oli hauska! ...ja ymmärtäähän sen, että kun paikalla on paljon kauniita ja yli-inhimillisiä voimia omaavia nuoria, niin hormonit hyrräävät! ...ja vaikka se paikoitellen hieman ärsyttikin, niin en silti aio jättää tätä 12 osaista sarjaa kesken, olenhan jo yli puolet lukenutkin. Kaiken lisäksi kirjasarjan juoni muuttuu oikeasti kirja kirjalta vain moniulotteisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi… Zoeyn ystäväpiiri ja vihollisleiri kykyineen kaikkineen muuttuu ja kasvaa koko ajan. Samalla niin sanotut hyvän ja pahan rajat hämärtyvät, niin kuin oikeassakin elämässä, kaikki ei ole aina mustavalkoista. Välillä Zoey mokailee ja suututtaa lähipiirinsä, eli vaikka hän onkin hyvis ja aivan uudenlainen tulokas, monine erikoiskykyineen, on hän silti loppujen lopuksi täysin inhimillinen perus teinityttö, joka on välillä enemmän vähemmän hukuksissa itsensä, halujensa, sekä velvollisuuksiensa kanssa. Lisäksi, koska olen aina kunnioittanut suuresti Amerikan alkuperäisväestöä, intiaaneja, on kiva, että kirjasarjassa on käytetty Cherokee-heimon ns. mystisiä tapoja ja myyttejä! …toivottavasti kirjailijat tietävät mistä kirjoittavat. 

Tälle kirjasarjalle on todella vaikea antaa arvosanaa, ja onhan minulla vielä osa lukematta, sekä juoni on ihan oikeasti muuttunut melko jännäksi matkan varrella...jonka vuoksi annankin tälle tällä hetkellä 3.5/5. Mielestäni nelonen olisi ollut liikaa ja kolmonen liian vähän, joten näillä mennään! ...btw, on huhuttu, että kirjasarjasta tehtäisiin myös elokuva, mutta ainakin tällä hetkellä leffa on vasta suunnitteluasteella. So let see!

P.C. Cast & Kristin Cast: Merkitty, Yön talo 1 (2010)
Alkuteos: Marked. A House of Night Novel. (2007)
Suomentanut: Annika Eräpuro
Kustantanut: Otava

Sivumäärä: 333

-peace & love, and respect to you all-

lauantai 6. tammikuuta 2018

Viikon 1 lainaus - [Rakkaus!] Dan Brown: Alku

Viikon 1 lainaus sopii hyvin tämän hetkiseen etsivään elämääni... 

"Rakkaus ei ole rajallinen tunne.
Sitä ei ole jaettavaksi vain jokin tietty määrä.
Sydämmemme luo rakkautta sitä mukaa kuin sitä tarvitaan."
(Dan Brown - Alku s. 441)

Minusta tämä olisi hyvä sisäistää, kaikkien. Rakkaus on elämän pylväistä ensimmäisiä!
Sanotaan, että perus Dan Browni; eli jännitystä, kiihkeetä meininkiä, kaunis nainen ja elämän perimmäisiä kysymyksiä, sekä salaliittoteorioita, tietenkin! Eli tottakai minä annan Brownille täydet pojot: vitosen!!!

Minun tarina - ILTA-LEHTI: Miia, 31, selvisi vammautumisesta ja miehensä kuolemasta: "Vahvin tunne on kiitollisuus yhdessäolosta."

Minun ja rakkaani tarina <3 
Siellä se on julkaistu. Se on juttu minusta ja Villestä. Anoppini minut sinne ilmoitti ja tietenkin suostuin, koska haluan, että ihmiset muistaisivat Villen! Minun elämäni rakkauden.

Miia, 31, selvisi vammautumisesta ja miehensä kuolemasta: "Vahvin tunne on kiitollisuus yhdessäolosta." Minun tarina / ILTA-LEHTI (avautuu uuteen ikkunaan!)
Minä ja Ville 2009

Haluan vain, että vaikka elämä kulkekin eteenpäin, niin silti Sinut muistetaan! Mie love you! 

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Onnistumisen tunnetta opiskelusta!

Olen täyttänyt aikani opinnoilla, enkä ole ehtinyt paljon kirjoja arvostella. Se hävettää ja saisin Villeltä varmasti satikutia. ...mutta kuinka antaa satikutia, kun samaan aikaan voi olla ylpeä itsestään? Sillä Minä sain uskonnosta [UE1] kympin (kokeesta 10-, WOW!)!! Sekä bilsasta [BI2], yhteiskuntaopista [YH3/LAKITIETO!!] ja historiasta [HI1] ysit [9]! Olen ihan mielettömän tyytyväinen alkaneisiin opintoihini! Olen aina halunnut kehittää itseäni ja opiskella lisää, joten siksi meninkin iltalukioon viime helmikuussa...ja minusta tuli koululainen! Samalla iloisempi ihminen. Ja ihminen, jolla on päämääriä! Eli valkolakki ja kirjallisuusdiplomi, jonka koulussamme voi suorittaa lukemalla noin parikymmentä eri aikakaudelta olevaa klassikkoa ja eri kirjallisuustyylejä. Piece of cake!
Vaikka välillä opiskelu näyttääkin tältä, on se silti yleensä erittäin mukaansatempaavaa!

Elämänkatsomustiedon [ET1] kurssin yhtenä tehtävänä oli aloittaa oppimispäiväkirja-blogi, joten ajattelin vähän yhdistellä näitä...Se tekisi minulle hyvää...So let's see!

...ainiin joulukin on jo ovella! Lahjaksi ihan kenelle vain suosittelen täydestä sydämestäni: A.W. Yrjänän kirjaa Joonaanmäen valaat. Siinä oli kunnon vanhanajan seikkailu Vernen ja muiden tyyliin! Niin kuin suuri idolini bloggariaamiaisella kirjastaan kertoikin, että hän kirjoitti sitä kolme kesää, kesähattu päässä ja tietysti perinteisesti valkoviinilasin äärellä. Ja kirjasta tuli UPEA! Enkä sano tätä pelkästään CMX-fanina, vaan todellisena kirjojen rakastajana!  Kirjasta tuli aivan mahtava aikuisten satu. Tai kenen vaan! Sillä Yrjänä ei halunnut kirjottaa vain perinteisistä muusikon vaikeuksista tai ongelmallisesta lapsuudesta, joten syntyikin Joonaanmäen valaat, saari ja sen erikoiset ihmiset, jotka asuvat tuolla jossain ihan vähän tunnetun maailman tuolla puolen! 
Niin kuin Yrjänä bloggariaamiaisen jälkeen kertoi, että hän on aina joko vakava, synkkä tai omituinen, mutta nyt hän halusi olla vain kevyt ja omituinen. Ja se toimi! 
Arvosanaksi upeasta eepoksesta tietty vitonen [5/5].

- peace & love, and respect to you all -

lauantai 28. lokakuuta 2017

Helsingin Kirjamessut 26.-29.10.2017.

Tänä viikonloppuna on vedetty todellakin lippu korkealle! Nimittäin juuri nyt parhaillaankin Messukeskuksessa on Helsingin kirjamessut! Ei voi muuta sanoa kuin huhhuh! Onpas siellä kirjoja! ...ja vaikka mitä muuta! En yhtään ihmettele, että kirjamessujen yhteydessä suklaa- ja teekojutkin myyvät kuin häkä! Tai, että samaan aikaan Messukeskuksen toisessa kerroksessa järjestetään Suomen suurin Viini- ja ruokatapahtuma. Sehän nyt vain on niin, näin se elämä rullaa! 

Viikonlopun aloitus oli kova, mutta vielä on vaikka mitä ohjelmaa...ja itse olen vasta raapaissut hieman pintaa... Tässä muutama kuva perjantai illalta.
Madventuresin äijät Riku ja Tunna esitelmöivät uusinta opustaan Mad Spirit.
Luke Hardiningin Vaiennettu vaikuttaakin luettavalta.
Perjantai-ilta kello 19.50, kun minä en meinaa malttaa lähteä kotiin. Onneksi he lähettävät kaikki messuilta ostamasi kirjat Sinulle kotiin!
Ja minun reissuni kruunaus.....

Huomenna on dekkarilauantai ja voitte kuvitella, että mitä Se tarkoittaa! ...and more intresting stuff!

- peace & love, and respect to you all! -